Teraconin joulutervehdys 2021

 

Arvoisat asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme

 

Kiitos kuluneesta vuodesta 2021 ja siitä, että olemme saaneet jälleen työskennellä kanssanne

yhteisten projektien merkeissä. Toivotamme onnea ja menestystä uudelle vuodelle 2022!

 

 

Työntekijämme juhlivat valmistujaisia

Nuorempi suunnittelijamme Veera Karjalainen valmistui rakennus- ja yhdyskuntatekniikan insinööriksi Hämeen ammattikorkeakoulusta 30.11.2021.

Toinen nuorempi suunnittelijamme Erkka Tikkanen valmistuu rakennustekniikan diplomi-insinööriksi Tampereen yliopistosta joulukuun aikana.

Projektipäällikkömme Mikko Lahdenniemi on suorittanut Tampereen ammattikorkeakoulun ylemmän AMK-insinöörin jatko-opinnot ja valmistuu joulukuun aikana.

Lämpimät onnittelut valmistuneille!

 

Mukana tekemässä hyvää

Haluamme olla mukana tukemassa lasten oikeuksia ja mahdollisuutta koulutukseen,

joten lahjoitimme tänäkin vuonna joulumuistamisiin varatut rahat vähävaraisille lapsille Nenäpäivä-keräykseen

sekä Pelastakaa Lapset ry:lle. Lisäksi teimme lahjoituksen myös Syöpäsäätiön syöpätutkimukseen.

 

 

Rauhallista joulunaikaa ja reipasta uutta vuotta 2022!

Lämpimin ja teräksisin terveisin
Pasi Koivisto
toimitusjohtaja