Teraconin Joulutervehdys 2019

Arvoisat asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme!

Kiitämme teitä onnistuneesta vuodesta 2019. Olemme saaneet tänäkin vuonna työskennellä kanssanne yhteisten projektien merkeissä.

 

Asiakkaamme ovat tyytyväisiä Teraconin osaamiseen

Me Teraconilla haluamme jatkuvasti kehittää toimintaamme. Siitä syystä toteutimme jälleen asiakastyytyväisyyskyselyn. Asiakastyytyväisyyskyselyssä esiin nousivat asiakkaiden luottamus Teraconin ammattitaitoon ja osaamiseen sekä yhteistyön sujuvuuteen. Niin kehuista kuin kritiikistä suuri kiitos asiakkaillemme. Vastauksienne ansiosta voimme palvella teitä jatkossa entistäkin paremmin.

Olemme saaneet vahvistusta osaavaan joukkoomme

Diplomi-insinööri Juho Vastapuu aloitti työt Teraconin Tampereen toimistolla joulukuun alussa. Juho on valmistunut Tampereen teknillisestä yliopistosta vuonna 2018. Hänelle on kuitenkin kertynyt jo useamman vuoden kokemus rakennesuunnittelusta.

 

Rakennesuunnittelija Juho Vastapuu

 

Osallistuimme Nenäpäivä-keräykseen

Aikaisempien vuosien perinne sai jatkoa, kun puimme jälleen kasvoillemme punaiset tekonenät ja osallistuimme heikossa asemassa olevien lasten auttamiseen. Haluamme olla mukana tukemassa lasten elintason kohentamista ja koulutuksen mahdollistamista. Niinpä lahjoitimme tänäkin vuonna joulutervehdyksiin varatut rahat vähävaraisille lapsille Nenäpäivä-keräykseen.

Rauhallista joulunaikaa ja työntäyteistä uutta vuotta 2020!

Lämpimin ja teräksisin terveisin
Pasi Koivisto
toimitusjohtaja