Teraconin Joulutervehdys 2017

Hyvät asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme!

Tänä vuonna tuli kuluneeksi 25 vuotta Teraconin perustamisesta.

Yrityksen perustaminen vuoden 1992 lama-ajan Suomeen vaati kovaa työtä. Tuo kova työskentely näkyy toiminnassamme tänäkin päivänä – yhä vieläkin meillä tehdään töitä periksiantamattomalla ja laadukkaalla otteella. Hyvä työ on kantanut hedelmää myös Teraconin kasvuna. Vuonna 1992 Teracon syntyi Seppo Salon yhden miehen yritykseksi. Vuonna 1993 alkoi Teraconin kasvu, kun Sepon työpariksi saapui Pasi Koivisto. Vakaa kasvu on jatkunut ja tänä päivänä Teracon työllistää jo 23 henkilöä.

25-vuotisen matkan varrelle mahtuu monta mieleenpainuvaa ja unohtumatonta hetkeä.  Olemme saaneet olla mukana tekemässä useita kohteita eri puolella Suomea, sekä myös Skandinaviassa ja Venäjällä. Kaikki kohteemme on tehty huippuammattilaisten voimin ja tiimityöskentelynä.

Laadukkaasta työstämme annetut palkinnot ja tunnustukset ovat jääneet mieleen, tottakai.

 

 

Viimeisimpinä palkintoina ja tunnustuksina saimme Vuoden Teräsrakenne -palkinnon  Fazerin vierailukeskuksesta ja Rakentamisen Ruusu -palkinnon Helsingin Löyly-saunakompleksista.

 

 

Matkalla yhdessä kanssanne

Tunnustusten lisäksi mieleenpainuvia hetkiä ovat olleet myös kaikki ne eri tilaisuudet ja matkat, joita olemme tehneet. Näiden vuosien aikana olemme viettäneet monta unohtamatonta tilaisuutta yhdessä teidän kanssanne, arvoisat asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme.  Kaikki nuo yhteiset  tilaisuudet ovat olleet mieleenpainuvia ja niitä muistelemme mielellämme vielä vuosien jälkeenkin. Unohtamatta tietenkään vaativia kohteita, joita olemme yhdessä toteuttaneet onnistuneesti sekä rakennusteknisesti että taloudellisesti.

Parhaan kiitoksen omasta työstämme saamme silloin, kun asiakkaamme on tyytyväinen. Oman henkilöstömme kanssa olemme myös panostaneet yhteiseen tekemiseen vapaa-aikanamme. Näin luomme yhteishenkeä ja annamme itsellemme henkistä ravintoa, jotta jaksaisimme tehdä vaativaa työtämme asiakkaidemme parhaaksi.

Muutosten vuosi 2018

 

Vuosi 2018 tulee olemaan Teraconille merkittävä, sillä pitkän ja merkittävän uran teräsrakennealalla tehnyt yrityksemme perustaja Seppo Salo siirtää vastuuta pikkuhiljaa eteenpäin. Päävastuun sekä suunnittelusta, että yrityksen toimitusjohtajan tehtävistä, ottaa vuoden 2018 alusta nykyinen varatoimitusjohtajamme Pasi Koivisto.
Kuvassa vasemmalla Pasi Koivisto ja oikealla Seppo Salo.

 

 

 

Näiden kiitosten myötä toivotamme teille hyvää ja rauhallista joulua sekä onnea vuodelle 2018!

Kaikki nämä vuodet olemme kasvaneet vakaasti, mutta rauhallisesti yhdessä teidän kanssanne, arvoisat asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme. Tulevaisuudessakin haluamme kasvaa ja olla merkittävä teräsrakenne- ja rakennesuunnittelija Suomessa ja jatkossakin haluamme tuon matkan tehdä yhdessä teidän kanssanne.