tommi

About tommi

This author tommi has created 6 entries.

Teraconin Joulutervehdys 2019

Arvoisat asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme! Kiitämme teitä onnistuneesta vuodesta 2019. Olemme saaneet tänäkin vuonna työskennellä kanssanne yhteisten projektien merkeissä.   Asiakkaamme ovat tyytyväisiä Teraconin osaamiseen Me Teraconilla haluamme jatkuvasti kehittää toimintaamme. Siitä syystä toteutimme jälleen asiakastyytyväisyyskyselyn. Asiakastyytyväisyyskyselyssä esiin nousivat asiakkaiden luottamus Teraconin ammattitaitoon ja osaamiseen sekä yhteistyön sujuvuuteen. Niin kehuista kuin kritiikistä suuri kiitos asiakkaillemme. Vastauksienne ansiosta voimme palvella teitä jatkossa entistäkin paremmin. Olemme saaneet vahvistusta osaavaan joukkoomme Diplomi-insinööri Juho Vastapuu aloitti työt Teraconin Tampereen toimistolla joulukuun alussa. Juho on valmistunut Tampereen teknillisestä yliopistosta vuonna 2018. Hänelle on kuitenkin

Asiakastyytyväisyystutkimus 2019

Asiakastyytyväisyyskyselyn tavoitteena on selvittää yrityksen asiakkaiden tyytyväisyyttä saamiinsa palveluihin sekä saada asiakkailta palautetta kehitystä vaativiin toimintoihin. Me Teraconissa haluamme jatkuvasti kehittää toimintaamme ja siitä syystä toteutimme jälleen asiakastyytyväisyyskyselyn. Teetimme asiakastyytyväisyyskyselyn kanssamme yhteistyössä toimiville yrityksille edellisen kerran vuonna 2017.

Asiakastyytyväisyystutkimus 2017

Toteutimme asiakastyytyväisyyskyselyn vuonna 2017. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää asiakkaidemme tyytyväisyyttä palveluihimme sekä sitä, missä voimme tulevaisuudessa kehittyä lisää.

Teracon vahvasti mukana vuoden 2017 urheilurakentamisessa

Mikkeli Areena sai eilen rakennuslupapäätöksen, ja työt työmaalla voidaan aloittaa. Kovan kilpailun jälkeen pääurakoitsijaksi valikoitui NCC Building ja teräsurakoitsijaksi Normek Oy. Molemmat yhteistyökumppanit luottavat iloksemme Teraconin valmiuksiin turvallisien, helposti toteutettavien ja kustannustehokkaiden rakenteiden suunnittelijana! Penkkiurheilijana haen merkitystä työlleni suunnittelemiemme rakennusten käyttäjien menestyksestä. ”Ansiolistalla” on jo Lapuan naisten 5 peräkkäistä Suomen mestaruutta urheiluhallin valmistumisen jälkeen, Susi-jengin menestys Kisakallion harjoitteluhallien myötä, ja viimeisimpänä siellä myös harjoittelevan Suomen käsipallojoukkueen voitto Itävallassa. Ensi lauantaina on sitten peli Teraconin suunnittelemassa Siuntion Folksam-Areenassa. Eli katsokaapa peli sillä silmällä teräsrakenteita ihmetellen! – Huuhkajia emme